Säästäminen ei ole tehostamista. Digitehokkuus vaatii uutta visiota.
Kun selaamme almanakan sivuja taaksepäin, voimme johtaa työn organisoinnin perusteet Adam Smithin kirjoituksiin. Varsinaisen tieteellisen liikkeenjohdon isänä pidetään kuitenkin Frederick Winslow Tayloria. Taylorismin ytimessä ovat taloudellinen tehokkuus ja organisoituminen yhtenäisiin toiminnallisiin osastoihin, sekä tietysti uusien työtapojen kehittäminen.
Näillä perusteilla johdetaan edelleen suurta määrää organisaatioita hyvinkin ansiokkaasti, mutta digitehokkuuden osalta tavoitteita ei saavuteta, koska sekä tavoitteet, organisoituminen että johtaminen ovat vääristyneitä.
Digitehokkuudessa euro on hyvä renki mutta huono isäntä
Digimaailmassa tuttuja toiminnallisia osastoja ovat sovellukset, loppukäyttäjäpalvelut, verkot, tietoturva ja vaikkapa pilvipalvelut. Näille on asetettu niin toiminnalliset tavoitteet kuin tehokkuustavoitteet. Koska digitehokkuuteen on toistaiseksi käytössä vain rajallisesti mittareita, otetaan usein käyttöön se helpoin eli euro.
Suomessakin on toimijoita, joiden arvolupaus ja kaupallinen malli perustuvat saavutettaviin säästöihin, ei digitehokkuuteen. Ja jos kustannussäästöjä ei ohjaa ulkopuolinen toimija, organisaatioista tyypillisesti löytyy paljon sisäisiä voimia joiden johtoajatus on, että säästäminen luo tehokkuutta.
Tämä ajaa organisaatioita pikkuhiljaa yhä pistemäisempiin ratkaisuihin ja sen myötä kehityksen pysähtymiseen. Uusia asioita ei tapahdu ilman investointeja, innovaatioita ja taloudellista tehokkuutta.
Johdamme organisaatioita perinteisillä konepajateollisuuden toimintatavoilla ja säästämme itsemme hengiltä.
Ollaanpa mitä mieltä tahansa säästämisestä tehostamisen ytimenä, kannattaa hetki pohtia, kuinka nykyiset toiminnalliset osastot varmistavat taloudellisen tehokkuuden ja uusien työtapojen kehittämisen.
Haussa nopeasti reagoivaa, kilpailukykyä tukevaa infraa – saadaan spagetti bolognesea?
Loppukäyttäjäpalvelut tekevät itsenäisesti päätöksiä esimerkiksi tietoturvasta, palveluista ja toimintatavoista. Näin toistuu osastolta toiseen, kunnes olemme saaneet luotua IT-infrastruktuurin, joka muistuttaa paremminkin peruskoulun spagetti bolognesea kuin korkeasti automatisoitua, nopeasti reagoivaa ja tietoturvallista kokonaisinfrastruktuuria, jonka avulla luodaan liiketoimintaa aidosti tukevaa kilpailukykyä.
Ihan oikeasti, kuka on tyytyväinen siihen, että uusi IoT-härpäke, palvelu tai sovellus vaadittavine liitettävyyksineen, tietoturvaominaisuuksineen ja käyttöönottoineen on viikkojen tai kuukausien projekti?
Digipalveluiden johtamisen keskiössä tulee olla visio digitaalisesta kilpailukyvystämme, mutta valitettavan usein johdolta puuttuu ymmärrys vaadittuihin muutoksiin. Johdamme organisaatioita perinteisillä konepajateollisuuden toimintatavoilla ja säästämme itsemme hengiltä. Pelkään, että menetämme mahdollisuutemme luoda uutta kasvua ja hyvinvointia Suomeen toimimalla perinteisillä tavoilla maailmassa, jossa organisaatioiden reagointinopeus, uudistumiskyky sekä sitoutunut henkilöstö ovat todellisia kilpailuvaltteja – ei se, säästimmekö taas 3 % IT-kuluissa.
Valitettavan monissa organisaatioissa johtava mittari on yhä vain säästäminen, ei taloudellinen tehokkuus. Tästä syystä me olemme keskinkertaisia tai yksinkertaisesti huonoja kilpailukykyisen digitaalisen infrastruktuurin luomisessa. Tarvitsemme uutta johtamista, organisoitumista sekä mittarointia, jotta varmistamme tulevaisuuden kilpailukykymme ja menestyksemme.
Jatkan mielelläni kanssasi keskustelua ja vaihdan näkemyksiä, miten sinun organisaatiostasi tai suomalaisista yrityksistä ylipäätään saadaan digitehokkaita ja kilpailukykyisiä. Helpoiten keskusteluyhteys aukeaa LinkedIn:ssä – ollaan yhteydessä!
Tags: