Cisco Suomi
Share
tweet

Uran startti Ciscolla

- 10.2.2016 17:46

Hyppäsin syksyllä 2015 vauhdikkaaseen IT-maailmaan, kun aloitin Ciscon vuoden kestävän Cisco Sales Associates Program -ohjelman. Tämä tarkoitti muuttoa Tukholmaan, joka sopi kaltaiselleni Y-sukupolven kansainväliselle ammattilaiselle paremmin kuin hyvin.

Tulin Ruotsiin KTM-tutkinto taskussa. Tarkemmin sanottuna opiskelin pääaineenani tietojärjestelmätiedettä Jyväskylän yliopistossa, joten koulutukseni yhdisti sopivasti kaupallisia aineita ja informaatioteknologiaa. Päätyminen Ciscon kaltaiseen IT-alan jättiläiseen myyntitöihin oli luonteva ratkaisu ja on osoittautunut oikeaksi päätökseksi.

Vaikka tulen IT-taustaisesta yliopistosta, Cisco oli jäänyt minulle suhteellisen vieraaksi. Cisco ei välttämättä tule tutuksi tavallisille kuluttajillekaan, vaikka on arvioitu, että noin 80 % maailman internetliikenteestä kulkee Cisco-reitittimien kautta.

Suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt yrityksen innovaatiohalukkuus sekä tavoite olla maailman ykkönen digitalisaation ja kaiken internetin edistäjinä. Suuresta koostaan huolimatta yrityksemme on muuttunut jatkuvasti yhä ketterämmäksi toimintamalleissaan.

Pohjoismaista yhteisvoimaa
CSAP-ohjelman aloitti syksyllä 12 nuorta ammattilaista. Joukossa oli meidän suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, norjalaisia sekä tanskalaisia. Nopeasti kävi myös selväksi, että jaamme samat pohjoismaalaiset arvot ja meillä on yhtäläinen kulttuuriperimä, vaikka emme aivan samaa äidinkieltä puhukaan.

Porukka hitsautui tiiviisti yhteen. Tämä on hyvä esimerkki Ciscon eri maiden rajojen yli menevästä yhtenäisestä ja ystävällisestä työkulttuurista, jossa kollegaa autetaan loppuun asti omista kiireistä huolimatta.

Työskentelen itse Suomen julkishallinnon parissa. Tavoitteenani on auttaa osaltani Suomea olemaan edelläkävijä mm. digitaalisissa kouluissa ja älykkäässä terveydenhuollossa. Meillä Suomessa on varmasti paljon sekä annettavaa että opittavaa muilta pohjoismailta.

Norjalaisessa yliopistosairaalassa on mm. hyödynnetty sairaalan laitteistosta saatua reaaliaikaista dataa sekä nopeutettu sairaalakäyntiä antamalla kävijöille mahdollisuus ilmoittautua itse päivystykseen automaatin avulla.

Kööpenhaminassa Cisco on investoinut 150 miljoonaa dollaria start up -yrityksiin sekä kaiken internetin ekosysteemiin. Kööpenhaminasta ollaankin muovaamassa maailman älykkäintä kaupunkia mm. big datan, kustannustehokkaan valaistuksen sekä uuden ajan tieverkoston avulla.

Nyt on Suomenkin aika olla rohkea edelläkävijä – Be Bold.

Jätä kommentti

Share
tweet